Piilokirjain. 10. Piilokirjain

 
 10Piilokirjain  Elva 2

Elva 29. isoäiti 17. Onko virhe jää yksi piilokirjain---Ei siinä mitään virhettä mielestäni ole. Ruutu G8 kätkee sisälleen sellaisen kuvatuksen, josta en saa mitään selvää. Joskus saattaa käydä niin, että lukija on saanut ristikon muuten ratkaistuksi, mutta yksi piilokirjain ei selviä omin avuin. Ongelma on vaan se, että tuolle sanalle ei ole ollenkaan. Rampe 22. 4. 2016 klo 14:01 Enpä huomannutkaan aamulla, että kuukausiliite ilmestyi viikkoa aikaisemmin kuin normaalisti. Jatkan myöhemmin. Yllättäen ekana. 2. Paha oli, vaikka täyteen tulikin. Vastaus ilman kryptisiä vihjailuja. Miksikään tietyksi hahmoksi kuvan perusteella pikkutyttöä on vaikea ajatella. 7. isoäiti 17. ” Niinpä näkyy tekevän. Joku kyllä muisti, mistä oli. niisku, eivät mistään vihjeestä. Kiva piilokirjain. Aulis uudistaa golfiakin. 2023 klo 10:23 On tätä hierottukin jo tovi. tehtävät. Tuijota nyt vielä niitä ruutuja tarkemmin! Hattuherraa Z4–5 en tunnista, joten piilokirjain toistaiseksi avoin (vinkkejä en kaipaa). 2023 klo 16:51. laitetaan lehden avauskysymys seuraavaan. 9. Lähetin ratkaisun, vaikka en voi olla varma, onko se oikein. Pitää vielä hiukan pähkäillä, kun kirjain numero 6 on niin lähellä tuota kohtaa, että on paras varmistua ennen lähettämistäYksi piilokirjain pitää vielä kaivaa netistä. 118000km. ja 4. Rune 25. Tapio-Huuhaa. uusi, minä en pitänyt kyllä mitenkään. Silloin aj. Voimisteluliike, käytetty kuvakin löytyy googlella. Arvaat, jos sinulla ovat muut kirjaimet oikein. Kyseistä automallia ei enää valmisteta eikä sen korvaajaakaan. Ritva 23. 2023 klo 10:43. Alue, jossa on. 2021 klo 21:34. Siitä puuttuu piilokirjain vieläkin. Huomattavasti enemmän teetti töitä, kuin pari edellistä. 10. Mukana outoja fimoja ja pikkujuttuhin liittyviä karttavihjeitä. Todella mieltä ylentävää ratkontaa. TU 30. Pulkan tai liukurin kanssa kipin kapin mäkeä ylös ja hurjaa vauhtia alas Riemun kiljahdukset vain. Jos piilokirjain vain puuttuu, niin siihen ei turhan monta sopivaa kirjainta pitäisi löytyä kokeiltavaksi. Kuvavihjeen C16 ratkaisusanan piilokirjain puolestaan puuttuu: pääni on niin tyhjä, että näen kuvassa pelkkiä nollia. HS 3248. Oikea ratkaisu? Alarivin keskellä oleva A-kirjain sanasta YNISTA (vihje: äännellä). 10079. 7. PM 1. Pääkuvan alta alkavan lauseen ekaksi sanaksi en saa mitään tolkullista, Lisäksi vihjeen NOIN piilokirjain on tällä hetkellä tyhjä. 2023 klo 10:43. Yleensä panen piilokirjain-Ellille Elmin tapaan miinusvihjeen, esim piirros velli -V. 36. 3. Jonatsuikka 1. Esillä 37 viestiä, 1 - 37 (kaikkiaan 37) Uusi. Jokainen vihje sisältää sekä suoran että kätketyn vihjeen ratkaisusanasta. Kerkesin katsoa säikeen 2496 keskustelua ennen roskaposti takia poistoa. Muilta osin ”ratkottu”, mutta en osaa oikein hihkua riemusta. En myöskään tiedä varmasti mieshenkilöä. Tupu. ja 5. Saisiko apuja! 15. 6. Mutta onko vihje hyvä vai huono, siinäpä pulma. Suomi24:stä sain riittävän vinkin. 2020-10-17 23:39:57. (piilokirjain on pohjoismaisten aakkosten 8. Olisi reilua hyväksyä kaksi ratkaisua. HS:n ristikoiden ratkaisuissa on todellakin esiintynyt ruudussa kaksi kirjainta erotettuna jakoviivalla, ainakin kummankin kirjaimen ollessa oikein. Piilokirjain vasempaan reunaakin selvisi, kun viimein hoksasi mitä kuva miehen yläpuolella esitti. 2011 klo 05:31. Piilokirjain piti muuttaa toiseksi, niin jo löytyi googlesta selitys. Lainaus: 55. Rampe 22. Paljastettakoon sittenkin, mistä kiikastaa. ja 4. Yleensä panen piilokirjain-Ellille Elmin tapaan miinusvihjeen, esim piirros velli -V. 2. se piilokirjain minulla auki, kun en ymmärrä mistä kyse. Vierailija 29. TJV 9. 2022 klo 14:34Artsi 6. Tapio-Huuhaa. 33. 2023. Yussuf 15. Täytetty jo kahteen kertaan, mutta valmista ei vain meinaa tulla! Tein illalla HS Viikko -nettilehdestä paperitulosteet ja tuhertelin niihin kirjaimia katsellen toisella silmällä Hero-kanavalta 26 vuoden takaista Beck-sarjan ensiosaa. Laitapa Google-hakuun ”opel ** = laittamasi ratkaisusana) niin Google korjaa hakuasi ja antaa siten oikean piilokirjaimen. 2017 klo 14:00. Kätketty vihje voi olla esimerkiksi anagrammi. Laitoin siltä pohjalta, että esineestä jotain puuttuu. (piilokirjain on pohjoismaisten aakkosten 8. Jos sinulla on risteävät oikein, niin piilokirjain on helppo arvata. 7. Mutta sitten on kymmekunta minusta varsin heikkotasoista ratkaisusanaa. Rapu:Kaksi kirjainta meni vaihtoon tarkistusten ja lisäselvitysten myötä. 2023 klo 08:53. Perustelin päätöstä sillä, että epävarma piilokirjain on laadinnan heikkous tai virhe. 5. 9. 7. Alkuperäinen sanahan on ranskaa ja jotka sitä ovat opiskelleet, tietävät. Piilokirjaimissa varsinainen laadintavirhe syntyy kuitenkin vain, jos on useampi piilokirjain peräkkäin. Pike 7. Sinulla on käpälästä tulevan ratkaisun viisi ekaa kirjainta oikein muuta kuudes piilokirjain toiseksi konsonantiksi ja seitsemäs kirjain toiseksi vokaaliksi. Piilokirjaimeksivoi sopia usea kirjain, mutta palkintokilpailuun kelpaa vain yksi vaihtoehto. Paljastettakoon sittenkin, mistä kiikastaa. Ei erityisempiä ongelmia. Myös vihjeessä ABC (A-kirjain alleviivattu) piilokirjain epävarma. TYO- ja JOESSA OLEVA SÄRKI selvisivät lopulta, mutta TIEDOSTAMATTOMOA-vihjeen piilokirjain taitaa jäädä minultakin tiedostamatta. Aakkosten kirjaimet eivät tunnu riittävän. Laitoin vihjelauseen. Pitää vielä hiukan pähkäillä, kun kirjain numero 6 on niin lähellä tuota kohtaa, että on paras varmistua ennen lähettämistä”Jäi mainitsematta, että tykkäsin myös Parkkisen piiliksestä, vaikka yksi piilokirjain (sanassa p3) odottaa yhä valaistumishetkeä. When you find it, write your name and date in the logbook. Samaa mieltä työläydestä. 2. Muutama piilokirjain puuttuu, ja taalapussia vielä havittelen. 2. Ei ihan läpikirjoitusjuttu. 7. 71. 7. Jatkan myöhemmin. Alkuperäinen sanahan on ranskaa ja jotka sitä ovat opiskelleet, tietävät. Koomikkoparista X–Y3–4 saamani oikeanpuoleisen pystysanan yhteyttä vihjeeseen en ymmärrä. Vaakavihjeet: pieniä, kuivattaa, (piilokirjain), johtaneita, virtaa. Valikko VALIKOT. 9. SK 20/2017 vasemmalla keskellä kahdessa pystysanassa on piilokirjain. 2021-01-18 02:05:34. 49. Minullakin viimeiseksi jäi pääkuvan viimeiset sanat. kaikki suomenkieltä. J Takala 18. Sanaristikot › 1. Ostin Caddyn -04 1. A. Kravattimies 14. Huonoa oudot henkilönimet ja (pikku)paikkakunnat, mikä nyt on sääntö eikä poikkeus Lehdon ristikoissa. net. 2020-11-06 17:13:56. Sitten vaan saamasi sana googleen ja saat lisävalaistusta. 2023 klo 17:37. 2. 2016 klo 14:05. Kuukausiliitteen peruslaatua. 2) KIRNUTTUJA, mulle tulee täysin outo sana. Piilokirjain siihen on vielä hakusassa, 88. Tuo logiikka kuuluu mielestäni kolmipalloisiin koviksiin, varsinkin piilokirjainvaihtoehdon takia. Pike 18. 30 oikea ylänurkka: Vetelikin, akulla hoidossa, jahtia, käden kuva, hiekkakumpare, naisen kuva S. Siksi piilokirjain ei mielestäni ole suoranainen virhe. , 3. Solve the mystery and then use a smartphone or GPS device to navigate to the solution coordinates. 8. Joutilas; Iisakki tuli meille vasta keskiviikkona. Tapio-Huuhaa. Ehkä selviävät. 2021 klo 13:29. 7. anna h 17. Eipä tarvitse paljastaa ikääntymistään tihrustamisella. 3. 2023 klo 10:54. Janne Salon s. kirjain on piilokirjain. Potter 13. Vasemman reunan voimistelijatyttöön (A 4-5) en saa ratkaisusanaa. Aivot olivat yhtä tyhjät kuin vihjekuva vasemmassa yläkulmassa. Lainaus: 8. 2023 klo 10:23 On tätä hierottukin jo tovi. 70. Jondalar 6. Ani, Z15 kuvassa on käsitykseni mukaan leimauskortteja. tapio 8. 2023 klo 19:00. Ratkaisusanaan sopii kaksi eri piilokirjainta. 7. 6. PM Ruokaakin. 2022 klo 17:13. ----- Minä kylläkin panin siihen konsonantin. Yussuf 15. Esim. 2022 klo 15:18. Usein toistuvia ristikkosanoja ovat esimerkiksi taas, Ista ja Atso. Jiikoo 21. uusi, minä en pitänyt kyllä mitenkään tavanomaisena, vaan paremminkin vaikeanpuoleisena. 26. Härpäkkeen R14 alkukirjainta kannattaa miettiä. 7. En muista, onko tällaista tullut vastaan, mutta periaatteessa täysin mahdollinen tilanne. Muut sain selvitettyä tai tarkistettua, mutta en Venäjältä löytänyt paikkaa, joka tuli H 18 kohtaan ratkaisusanaksi. Piilokirjain Surfraketti 12. 2022 klo 14:30. Koillisen suman selviämistä aiemmin auttoi ratkaisevasti nimen löytyminen henkilölle T–U1. Vielä pitäisi keksiä piilokirjain naisnimelle T14. lapatossu 23. Minulta puuttuu se piilokirjain. 6. Ratkaisusanassa piilokirjain toisena. 2014 klo 07:53. Ruudun K17 tilanne on erilainen, kun tarvitaan eri kirjain vihjeestä muotoutuviin vs ja ps sanojen alkuun. Iisakin ristikot › Iisakin Ristikot 10/2023. Joutilas 3. ssa,jossa voi olla mikä tahansa vokaali (i,e,u), kiikkaus keikkaus tai kuikkaus. Valikko VALIKOTYksi piilokirjain jää siinä arvattavaksi, jos risteävät ja karttapiste hoksattu. Kuva koilliskulmassa velho-sanan vieressä. Teemulta teema Pehmiksessä. HS 3285 - Ristikot - Keskustelut - Sanaristikot. Viime viikon Vaalamon kolmonen oli minulle 2½:kas. 1. Nopeasti ratkesivat piilis ja tavis, ja helposti myös kovis, kunhan sai ensimmäisen sanan, josta aloittaa. 2005 klo 14:10. Vääntö jatkuu! 5. Minua jäi vaivaamaan 2 saamaani ratkaisusanaa: S 9 LINNI ja K 21 PULSKIA. 10. Jonkun verran eroavuuksia on havaittavissa ratkonnan alussa ja kulussa kommentaattoreiden välillä. 71. 2. 2022 klo 20:44. Kaipaan apua oikeanlaidan kummallisen punaisen kuin vaakunan selvittämiseen. net. Sanasto miellytti minua oivalluksineen niin paljon, että kaikki muu kyllä jäi sen varjoon. Uutta lehteä odotellessa. SK 20/2017 vasemmalla keskellä kahdessa pystysanassa on piilokirjain. Antoipa sopivan ajanvietteen aamupäiväksi, toki kaupassakäyntikin mahtui väliin. Mutta kun tiedän, että monet "ratkovat" näitä kopioimalla vastauksia Ratkojista, oli mukava huomata, että sinne on pari viikkoa sitten laitettu LUOTOKATU. 20. 33. --. 4. 5. Minua jäi vaivaamaan 2 saamaani ratkaisusanaa: S 9 LINNI ja K 21 PULSKIA. Nykysuomen sanakirja ei tunne ensin mainittua, sen sijaan jälkimmäisen. Harrastetaanpa kolmikon Ilmo Juhani Liljeroos perusteellista selvittämistä. 8. Itsellä piilokirjain R3 mietitytti. Tällaiset vihjeet ovat kyllä turhauttavia. Huomattavasti enemmän teetti töitä, kuin pari edellistä. Lainaus: 31. Vihjekuvasta U18 on pukkaavinaan yhdyssanaa, jonka jälkiosassa on piilokirjain. kanta voitti. 2021 klo 23:48. Sitä ei korvaa pelkkä VANNISAI. Look for a regular hidden container. 2010 klo 12:27. Tupu 9. 2023 klo 08:59. kenenkään muun mielestä hankala. 2023 klo 10:36 Lainaus: 54. kohtaan on enemmänkin. 2023 klo 16:51. Minua piilokirjaimet kiusaavat, jos lähekkäisissä sanoissa on piilokirjain. KESKUSTELUT > RISTIKOT > HS 3285. . net. Kun Sinua eivät tällaiset Lehdon omituisuudet juurikaan rasita, niin toivoisin Sinun ymmärtävän uteluni. HS Kuukausiliite heinäkuu 2023. 2023 klo 09:30. Skytän prinsessatarinan sain valmiiksi, yksi kysymysmerkki jäi kuitenkin. Hassu juttu, sain lehden käsiini jo viime viikon maanantaina, käsittääkseni monta päivää ennen kuin muut. Muuten kyllä on selvinnyt melko mukavasti, mutta piilokirjain hukassa vasemmalla kasveja-sanassa ja yläoikealla nuolen alla olevassa mustan nystyrässä. 6. Keksin nyt loogisen ratkaisun kyllä rajallinen -vihjeeseenkin, mutta on tosi kaukaa haettu. 10. 2012 klo 12:00. Hän on käynyt tyttöporukalla vähän tuulettamassa ja aamulla, muistamattomana vieraasta osoitteesta herättyään, on olotila kovin nolo ja hämmennystään peittääkseen hän työntää sitten kielen ulos ja pyrkii lyömään leikiksi koko homman. 2022 Ristikot. Vaikeiden ratkaisusanojen kohdalla oikean piilokirjaimen keksiminen tai tietäminen voi olla hankalaa. Lainaus: 32. Kirjainten järjestyksiä pitää tietyllä tavalla muuttaa. On se hullua, että koillisnurkkaan jää yksi ainoa piilokirjain selitystä vailla. Vähän työläämpi aamupuhde oli tällä kertaa - keskiharmaiden kohdalta. Siitä puuttuu piilokirjain vieläkin. 9. 2022 klo 08:19. Kannattaa tarkistaa faktat eikä arvailla!Artsi 6. Tänään torstaina ei ollut Hesarin kulttuuriosastolla HS 3261 ristikkoa. Riino. Ihan tavallinen sana siihen tulee, eikä se mitenkään vastaa vihjettä. Piilokirjain on hakusessa. Täyskolmonen minusta, oli mukava ratkoa. Vihjeen T1-2 ratkaisusanan kolmas kirjain on piilokirjain. 2016 klo 20:08 Ristikko selvitetty ja päinvastoin, kuin tapio kuvittelee, ilman vinkkejä. Elva 2. 2023 klo 11:44. Viides kuva on minulle ainakin ihan selvä, ei virhettä. Pidentänyt karavaania -vihjeen piilokirjain puuttuu vielä. 2023 klo 08:00 Viitamäki s 31 vihje ryppyinen. Yksi kuva piti leikata ja tallentaa, ja kuvahaku selvitti. Keksin nyt ilmeisen ratkaisun G18, joten puuttuvista ruuduista täyttyi kaksi, mutta jäljelle jää G18:n piilokirjain ruutuun J18. Tavallisesti ristikossa on piilokirjaimia. Sanan 'piilossa' merkitykset, ratkaisut ja synonyymit (40 kpl)Tapio Sivustovastaava Yleiskeskustelua ja auttamista aiempien PuPe-säikeiden tyyliin (ks. Arvauksrn sijaan olisi hyvä saada vinkkiä ideasta. S. kaplas 5. TKu 24. Vastaus ilman (suurempia) kryptisiä vihjailuja on joko a, e, i, o, u, y, å (ehkä ei kuitenkaan), ä tai ö. 2. Sain juuri valmiiksi Simbergin "Luovasti luonnossa" ristikon. PM 1. Aleta on tainut olla joskus vastaavassa kohdassa. Kiitos Pertsa, sitä juuri nykäsestä etsinkin. 2023 klo 10:02. Piilokirjain on 7. Nyt olen edennyt niin pitkälle, että vain ruudussa U20 kohtaavat sanat (vrt. --. 2011 klo 10:45. Mitäpä laatija tekee. Esim. Arvelemani ratkaisusana ei kuitenkaan tarkoita korvaamista vaan peittämistä tai ulottumista, liittyy tietenkin korvauksen laajuuteen, mutta ei ole synonyymi. Kommentti. Kuju 2. Ruutu G8 kätkee sisälleen sellaisen kuvatuksen, josta en saa mitään selvää. L4 tuli kuntoon muutettuani vihjeestä L–N1 saamani ratkaisusanan kaksi viimeistä kirjainta. Aleta on tainut olla joskus vastaavassa kohdassa. 2023 klo 10:54. Piken kanssa samaa mieltä Å 6 :sta. 9803. 2. 2. pelaaja 10. Uusi 14. S 16 piilokirjain vielä auki, mutta muuten kai kaikki selvitetty. Sanalle voidaan johtaa merkitys vertaamalla sitä muihin sanoihin. Muissa ruuduissa mielestäni vihjeitä vastaaviin sanoihin johtava kirjain. salojärveä minäkin ihmettelen, salovaara olisi parempi vaihtoehto tähän. Tavallisesti ristikossa on piilokirjaimia. vokaali on alleviivattu. Anonyymi. Vihjeestä T7 sain olemukseen nähden hieman yllättävän ratkaisusanan, mutta mikäpäs siinäkään! 2. Ulkomuistista en muista mikä sana siihen tulee (enkä kertoisi vaikka muistaisin) enkä sen vihjettäkään. Ristikoistahan tässä on kyse, ei ensyklopediasta. 2023 klo 17:37. Eli kesken on vielä, kun ei se risteävä pystykään oikein aukea. 9. Joskus saattaa käydä niin, että lukija on saanut ristikon muuten ratkaistuksi, mutta yksi piilokirjain ei selviä omin avuin. 3. Annetaan siis vaikeudesta täydet pinnat. 6. SK 20/2017 vasemmalla keskellä kahdessa pystysanassa on piilokirjain. vokaali). Joskus saattaa käydä niin, että. se piilokirjain minulla auki, kun en ymmärrä mistä kyse. Muuten valmis. Aakkosten kirjaimet eivät tunnu riittävän. 12. 10. Yksi piilokirjain keskeltä harmaan naisoletetun alapuolella on sentään etsimässä itseään. 12. Se siitä. Y21 piilokirjainta en vielä tajua. En minä kuitenkaan noita kaikkia vastauksiksi tulleita asioita jälkiruokina tarjoaisi. Se oli viihdyttävä ja se soi hyviä oivalluksia. 7. 2009 klo 20:19.